Kirjaa pukkaa, kirjaa pukkaa!

Kirjat

Oikolukua ja sitten painoon!

Helsinki Food Company on urakoinut viimeiset kolme vuosineljännestä ja tuloksena (kaikkien muiden hommien lisäksi) on kaksi uutta keittokirjaa. Toinen lähti painoon muutama päivä sitten ja toinen lähtee ihan näillä näppäimillä.

’Hyvää joulua’ on ikioma projekti, jossa on hieman tuuletettu perinteistä joulua. Tuttuja makuja ja tuttuja raaka-aineita löytyy kyllä, mutta vähän uudella tapaa. Joulu maistuu aamusta alkaen ja iltaan asti varsinaista juhla-ateriaa, leivontaa ja joulukarkkeja sekä jouluisia ruokalahjoja unohtamatta. Uskokaa tai älkää, askartelimme me muutaman koristeluvinkinkin mukaan, niissäkin käytettiin tietty joulumausteita ja sen sellaista keittiöstä löytyvää. Tiedoksi niille, jotka kirjaa jo odottavat, kauppoihin kirjan pitäisi ilmaantua syys-lokakuun vaihteessa.

Jos joku haluaa tilata isompia määriä (edullisemmalla hinnalla) laittakaa viestiä T.Välimäelle.

’Speltillä luonnollisesti parempaa’ on tilaustyö asiakkaalle. Haastava ja palkitseva projekti, jossa oli mukana monta kokkia ja monta yhteistyökumppania. Kaikki narut saatiin kuitenkin niputettua nätisti yhteen ja lopputulos on hieno! Kirja on pullollaan spelttireseptejä, bonuksena myös muutama, joissa pääosassa onkin kotimainen kvinoa. Reseptit kattavat jälleen kerran koko päivän aamupalasta lounaan ja välipalan kautta päivälliseen ja jopa juhlapöytään. Leipomuksia unohtamatta. Tämäkin kirja ilmaantuu kauppoihin lokakuussa.

Myönnettävä on, että on sellainen oikolukukrapulainen olo. Mutta, sillä se lähtee millä on tullutkin eli Johannan kanssa työstetään jo paria uutta kirjaa, mitäpä sitä muutakaan! Lomaruokaa- projketista lisää tuonnempana…:).

Juhlan kunniaksi, Spelttipizza- resepti!

Spelttipizza

 

(uunipellillinen)

Pizzapohja:

2,75 dl kädenlämpöistä vettä

1/2 pkt (25 g) tuorehiivaa

1 tl suolaa

2 dl spelttihiutaleita

2 dl spelttialkuvehnäjauhoja

2–2,5 dl spelttitäysjyväjauhoja

25 g voita

Pizzan päälle:

250 g tomaattikastiketta (tai punaista pestoa)

Kasvistäyte:

1 iso sipuli lohkoina

4 valkosipulinkynttä viipaleina

pala purjoa viipaleina

n. 150 g shiitakesieniä

öljyä kuullottamiseen

balsamicoa

suolaa

mustapippuria

2 rkl tuoretta basilikaa/persiljaa/oreganoa hienonnettuna

100 g sinihomejuustoa

200 g juustoraastetta

Pinnalle:

kuivattua oreganoa

 

Liuota hiiva veteen ja lisää joukkoon suola, hiutaleet ja jauhot. Alusta taikina ja sekoita siihen lopuksi sulatettu voi. Anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Valmista täyte. Kuullota pannulla sipuli, valkosipuli, purjo ja sienet. Mausta balsamicolla, suolalla, mustapippurilla ja yrteillä.

Kauli taikina uunipellille leivinpaperin päälle jauhoja apuna käyttäen. Levitä tomaattikastike tasaisesti pizzapohjan pinnalle. Lisää kasvistäyte pizzapohjalle ja ripottele lopuksi pinnalle juustot.

Paista 250-asteisessa uunissa keskitasolla 12–15 minuuttia. Ripottele pinnalle kuivattua oreganoa

spelttipizza

 

Vastaa